torstai 8. marraskuuta 2012

Minipuutarhan syksy

Kesän aurinko, kuumuus ja hajamielinen huithapelipuutarhuri on vaarallinen yhdistelmä sisäminipuutarhalle. Eipä siinä muuta tekijöitä tarvittu, kun tähän ensimmäiseen sisäminipuutarhaani tuli yllättäen ja pyytämättä syksy keskelle kesää.

Niin kauan meni hienosti kun ruukku oli keittiön ikkunalla. Suihkuttelin ja nypin kuivuneita lehtiä melkein päivittäin. Jossain vaiheessa tarvitsin pöydälle tilaa ja siirsin ruukun salin nurkkaan, minne paistaa keskipäivän aurinko hetken aikaa. Kun ruukku oli pois silmistä, sen kastelu unohtui muutaman kerran kohtalokkain seurauksin. Ensin kuukahti minikissus, sitten lankaköynnös ja lopulta melkein kaikki muutkin.

Jossain vaiheessa kiikutin (=unohdin) ransistyneen puutarhan ulkoportaille. Kuivuuden jälkeen tulee yleensä sadekausi ja niin meilläkin, joten minipuutarhaani koetteli myös pariin otteeseen kunnon tulva. Syyssiivoa tehdessä sain sitten viimein kaadettua enimmät vedet ruukusta ja vietyä sen kasvihuoneeseen odottamaan toimenpiteitä.



Tänään otin tästä surullisen oloisesta puutarhasta talteen köynnöskaaren, kivet ja muutaman mehitähtisissin. Ensi keväänä sitten uudella innolla tämän, tai heti hieman isomman sisäminipuutarhan kimppuun, eikös vaan? Sitten kun helmikuun pakkanen (toivottavasti) paukkuu, lunta vihmoo vaakasuoraan eikä sisäinen puutarhuri enää meinaa pysyä housuissaan siemen/kasvikuvastojen kolistessa postilaatikkoon. Sitten on taas aika haistella maan tuoksua ja saada kynsien alle multaa.

Ja sillä kertaa en tee samaa virhettä kuin nyt, eli joko poraan kiltisti tuon ruukun pohjaan reiän, tai hankin valmiiksi reiällisen, isomman ruukun. Tai vaikka vadin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti piristää aina! Kiitos. / Thank you for your comment!